Katja Toivonen: Ympäristövastuumme kulmakivet

10.12.2019 8:30
Ajankohtaista/Society
Tamron laatu- ja yritysvastuupäällikkö Katja Toivonen

Teemme Tamrossa jatkuvasti töitä lääkekuljetusten optimoimiseksi sekä energiankulutuksen ja pakkausjätteen vähentämiseksi. Olemme onnistuneet vähentämään hävikkiä pienillä ja yksinkertaisillakin keinoilla.

Tamron ympäristövastuun ytimessä on logistiikka: lääkkeiden varastointi ja toimitukset apteekeille ympäri Suomea. Ympäristöjalanjälkeemme vaikuttavat eniten kuljetukset, energiankulutus ja pakkausjäte.

Ympäristövastuuasiat ovat keskeisesti mukana Tamron yritysvastuuohjelmassa. Olemme keskittyneet kehittämään asioita, joihin pystymme itse vaikuttamaan, sillä toimintaamme ohjaa tiukka sääntely, emmekä voi vaikuttaa kaikkeen itse.

Keskitetyt ja optimoidut kuljetukset

Liiketoimintamme osa-alueista kuljetuksilla on ehdottomasti suurin ympäristöjalanjälki. Tämä on luonnollista, sillä lääkelain mukaisesti apteekit sijaitsevat ympäri maata ja pitkien välimatkojen maassa kuljetuskilometrejä kertyy.

Toimitukset tehdään pääosin keskitetysti siten, että eri jakelijoiden lääkkeet kuljetetaan samoissa autoissa. Teemme yhteistyötä kuljetuksista vastaavien kuljetusliikkeiden kanssa, ja pyrimme mahdollisimman vähäpäästöisiin toimituksiin.

Toimitamme tuotteita asiakkaille yleensä kerran päivässä. Samoissa toimituksissa kulkevat myös osakkuusyhtiö Pharmacin annospussirullat.

Kuljetusrytmi on jo nyt Suomessa moneen muuhun maahan verrattuna varsin järkevä, sillä meillä lääkkeitä toimitetaan etupäässä keskitetysti ja vain kerran päivässä. Esimerkiksi Keski-Euroopassa monta eri tukkua saattaa tehdä toimituksia samaan apteekkiin useamman kerran päivässä. Toimitusrytmin harvennus edellyttäisi koko toimialan yhteistä keskustelua ja toimenpiteitä.

Energiankulutus laskussa

Lääke- ja terveystuotteita jakelevan tukun varastotilojen olosuhteita säädellään tiukasti, mutta olemme onnistuneet pienentämään sähkön, lämmön ja veden kulutusta.

Erilaisten muutosten yhteydessä arvioimme mahdollisuutta vaihtaa uudistettava tila tai järjestelmä energiatehokkaampaan. Olemme aloittaneet energiatehokkuuteen vaikuttavat uudistukset sähköstä ja lämmityksestä: elohopea- ja monimetallivalaisimia sekä hehkuvaloja on vaihdettu led-valaisimiin ja käyttöön on otettu liiketunnistimet.

Seuraamme ja analysoimme energiankulutusta kuukausitasolla. Huollamme energiaa tarvitsevia järjestelmiä ennakoivasti, jolloin niiden energiankulutus pysyy kohtuullisena.

Jäte minimiin

Emoyhtiömme PHOENIX-konserni asetti ensimmäiset konsernitason tavoitteet lääkejätekustannusten vähentämiseksi vuonna 2015. Tavoitteeksi asetettiin tuolloin vähentää lääkejätekustannuksia 10 prosenttia vuoden 2018 loppuun mennessä. Ylitimme tavoitteen kirkkaasti, ja seuraamme Tamrossa hävikkiin liittyviä tavoitteita tiiviisti edelleen.

Olemme onnistuneet pienentämään hävikkiä hyvin pienillä ja yksinkertaisillakin muutoksilla. Esimerkiksi varastossa on muutettu tuotteiden sijoittelua siten, että painavat ja kevyet tuotteet ohjautuvat omiin kuljetuslaatikoihinsa. Näin kuljetuksiin ja asiakastoimituksiin liittyvä hävikki on viimeisen kolmen vuoden aikana saatu lähes puolitettua.

Tietoisuutta lääkehävikistä on kehitetty lisäämällä tiedotusta ja koulutusta varastojen henkilöstölle. Varastotyöntekijät ovat olleet mukana laatimassa lääkehävikin pienentämiseen tähtääviä ohjeita, ja aihetta käsitellään myös perehdytyksessä.

Kierrätämme noin 82 prosenttia kaikista jätteistä, ja 100 prosenttia jätteistä päätyy hyötykäyttöön. Lääkekuljetuksissa käytettävien, erittäin pitkään käytössä kiertävien muovilaatikoiden ansiosta säästyy valtavasti pahvipakkausjätettä ja muoviteippijätettä.

Muovista ja metallista koostuvat lääkkeiden läpipainopakkaukset ovat ympäristön kannalta vahingollisia. Niiden kierrättäminen on vaikeaa, sillä muovi ja metalli pitäisi lajitella ja kierrättää erikseen. Lääkkeiden pakkaamiseen emme suoraan voi vaikuttaa, mutta pakkauksille on kuitenkin olemassa ympäristöystävällinen vaihtoehto, lääkkeiden koneellinen annosjakelu.

Osakkuusyhtiömme Pharmac tarjoaa apteekeille sekä niiden asiakkaille palvelua, jossa asiakas saa kahden viikon tarvetta vastaavan määrän lääkkeitä kerrallaan. Perinteisiin annostelutapoihin verrattuna koneellisessa annosjakelussa syntyy reilusti vähemmän lääkejätettä, ja palvelu vähentää vanhentuvien ja turhien lääkkeiden määrää kotona ja hoitoyksiköissä.

Suuresta osasta lääkevalmisteita ei kuitenkaan ole vielä tarjolla annosjakeluun soveltuvia pakkauskokoja. Pharmac opastaakin lääkeyrityksiä ottamaan annosjakelun kasvaneen suosion huomioon jo lääkkeen myyntilupavaiheessa, kun ne valitsevat pakkausmateriaaleja.

Pharmac pyrkii vähentämään lääkkeiden pakkausjätettä myös suosimalla isoja pakkauskokoja. Vuodenvaihteessa annospussimateriaaleissakin otetaan askel entistä ympäristöystävällisempään suuntaan, kun käyttöön otetaan uudet, vähemmän muovia sisältävät pussit. Yhtiö on aktiivisesti mukana muun muassa kestävän farmasian SUDDEN-hankkeessa.

Rima korkealla

Olemme asettaneet ympäristövastuulliselle toiminnallemme kunnianhimoiset tavoitteet ja toimimme aktiivisesti ympäristövastuullisen toiminnan kehittämiseksi.

Yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa pyrimme löytämään keinoja kestävän kehityksen tavoitteisiin pääsemiseksi. Vastuullisuuden viitekehyksenä meillä on muun muassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Emme toki yritäkään taklata kaikkia 17 tavoitetta. Keskitymme niihin, joihin meillä on oman ja sidosryhmiemme näkemysten mukaan eniten rahkeita vaikuttaa, esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

PHOENIX-konsernin ja konsernin muiden maayhtiöiden verkoston kautta voimme vaikuttaa asioihin Euroopan tasolla ja jakaa parhaita käytäntöjä eri maiden kesken. Kaikkea emme kuitenkaan voi tehdä yksin, vaan jatkossakin tarvitaan tiivistä yhteispeliä lääkealan kaikkien toimijoiden kesken. Tässä yhteistyössä olemme ehdottomasti mukana!

Katja Toivonen
laatu- ja yritysvastuupäällikkö