Terveyttä toimittamassa – yhdessä joka päivä!

16.12.2021 13:15
Current/News
Jari Laaksonen Tamro

Vuosi sitten saatoimme jo kaikki perustellusti odottaa, että koronaan oli luvassa helpotusta rokotteen muodossa. Ja näin tapahtuikin. Rokotteita saatiin Suomeen ja rokotekattavuuden voi todeta olevan kohtuullisen hyvä, joskin riittämätön. Tätä kirjoittaessa on selvää, että kolmas rokotuskierros on tosiasia. Kaikki varmasti toivomme, että pääsisimme tästä kurimuksesta jo takaisin normaalimpaan elämiseen.

Korona-aika on tuonut hyvääkin, ainakin digiloikkaa on otettu isosti joka suunnalla. Tamron asiakasvastaavat ja asiakasrajapinnassa toimivat henkilöt ovat omaksuneet uusia digitaitoja, virtuaalisiin työvälineisiin on panostettu ja ennen kaikkea yhteyksiä asiakkaisiin on pyritty pitämään jopa enemmän kuin aiemmin. Toivottavasti voitte asiakkainamme todeta yhteydenpidon olevan vähintään riittävällä tasolla ja tarpeisiinne vastatun kuten pitää.

Samalla kun monissa työtehtävissä on otettu digiloikkaa ja nimenomaan etänä, olemme tunnistaneet lähityönä tehtävän työn tärkeyden. Tamron jakeluverkostossa tapahtuva lääkkeiden ja terveystuotteiden käsittely vaatii tarkkuutta ja asialle omistautumista laadusta tinkimättä. Ja kun saamme vihreät ja punaiset laatikot pakattua, ne toimitetaan lähityönä myynti- ja käyttöpaikkoihin, niin apteekkeihin kuin sairaaloihinkin, monesti yösydännä.

Sen jälkeen työ jatkuu apteekeissa ja sairaaloissa asiakkaiden neuvontana ja lääkkeiden toimittamisena niitä tarvitseville. Miten arvokasta lähityötä teettekään ja mihin olette saaneet tänä poikkeuksellisena aikana venyä. Joustavuutta sekä kyvykkyyttä hoitaa nopeasti muuttuvia tilanteita ja toimia uudella tavalla – resilienssiä ylipäätään – on vaadittu kaikilta.

Kiitän Tamron puolesta kaikkia asiakkaitamme erinomaisesta yhteistyöstä ja toivotan sydämellistä joulua ja tarmokasta uutta vuotta!