Lääketukkukauppa tutuksi! - Jenny Mäkinen

19.1.2021 13:24
Current/People
Tamron lääkejakelu

Farmaseutit ja proviisorit lääketukkukaupassa, mitä he siellä tekevät? Monelle tulee ensimmäisenä mieleen vastuunalaiset johtajat ja laatuosasto, joissa farmaseuttinen asiantuntijuus on tietenkin tärkeässä asemassa. Harvemmin kuitenkin tulee ajatelleeksi, että Tamrossa työskentelee iso joukko farmaseutteja ja proviisoreja myös muissa työtehtävissä läpi koko organisaation. Tässä juttusarjassa he kertovat omista työtehtävistään sekä siitä, millaista urapolkua pitkin ovat kyseiseen työhön päätyneet.

Farmaseutti Jenny Mäkinen työskentelee Tamrolla digitaalisten palveluiden päällikkönä. Farmasian lisäksi hän on opiskellut myös palveluliiketoiminnan yrityshallintoa.

- Alun perin opiskelin hoitotiedettä pääaineena ja farmasiaa sivuaineena, mutta kiinnostus siirtyi farmasiaan ja siirryin opiskelemaan sitä pääaineena Helsingin yliopistoon. Ala tuntui kiinnostavalta ja tärkeältä. Tunnistin lääketieteen, farmasian kulmasta, olevan ”minun juttuni”. Kannan huolta muista ihmisistä ja hyvä olo syntyy auttamalla muita, Jenny kertoo.

- Työurani on alkanut apteekin teknisenä apulaisena. Olen opiskeluaikana työskennellyt ulkomailla apteekissa sekä sitten valmistumisen jälkeen Suomessa farmaseuttina ja apteekinhoitajana. Minulla on siis vahva apteekkitausta. 2008 lähdin työskentelemään apteekkijärjestelmäkehityksen parissa. Olin mukana lanseeraamassa kahta uutta järjestelmää Suomeen ja kehittämässä mm. e-reseptin käyttöliittymää. Välillä kävin myös lääkealan ulkopuolella, mutta toimiala houkutti takaisin ja sitä kautta päädyin Tamrolle, Jenny avaa urapolkuaan.

- Tamrolla tehtäväni on mahdollistaa ja viedä eteenpäin uusia palveluita, nähdä asiakkaiden tarpeet ja parantaa meidän digipalveluita. Kokonaisuudessaan siis helpottaa terveystoimijoiden arjen työtä. Lisäksi työnkuvaani kuuluu strategian mukaisesti kehittää Tamroa palveluorganisaation suuntaan, jotta asiakkaat tietävät mitä me tarjoamme ja mitä käytännön arvoa tuotamme asiakkaille.

- Kannattaa ottaa vastuuta eri alueilta, jotta löytää oman kiinnostuksen kohteensa ja urapolkunsa, sen mistä nauttii eniten. Esimerkiksi minä ajauduin sitä kautta apteekkijärjestelmien pariin ja lopulta nykyiseen työhöni. Sitten voi opiskella sitä osa-aluetta lisää, minkä kokee omakseen. Suosittelen olemaan rohkea ja kunnianhimoinen!

Kuka?

Jenny Mäkinen

Jenny Mäkinen

digitaalisten palveluiden päällikkö

Työskentelen digitaalisten palveluiden päällikkönä

Koulutukseltani olen farmaseutti, lisäksi olen opiskellut muun muassa palveluliiketoiminnan yrityshallintoa

Asun Kirkkonummella

Vinkkini farmasian opiskelijoille: Suosittelen olemaan rohkea ja kunnianhimoinen!