Tamro lahjoittaa joulun alla Hope Ry:lle 10 000 euroa urheilutuotelahjakortteina

15.12.2021 16:48
Ajankohtaista/Uutinen
Hope ry_Tamro_urheilutuotelahjakortti_lahjoitus

Tamro lahjoittaa Hope ry:n kautta 10 000 euron edestä urheilutuotelahjakortteja perheille pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Lahjakortit luovutetaan perheille vielä ennen joulua. 

Tamro tekee yhteistyötä Hope – Yhdessä ja Yhteisesti ry:n kanssa nyt toista vuotta. Hope tukee vähävaraisia ja kriisin kokeneita perheitä eri puolilla Suomea tarjoamalla vaate- ja tavaralahjoituksia, lapsille ja nuorille harrastustukea sekä vapaa-ajan elämyksiä. Vuoden 2020 aikana Hope avusti noin 9000 perhettä ja niissä yli 22 000 lasta tai nuorta. 

– Pandemian tuoma taloudellinen epävarmuus näkyy perheiden arjessa voimakkaasti lisääntyvällä tahdilla ja avustuspyynnöt jatkavat edelleen kasvuaan. Onneksi myös lahjoittajat ovat olleet aktiivisia koko korona-ajan ja Hope on pystynyt vastaamaan perheiden tarpeisiin useimmilla paikkakunnilla hyvin. On hienoa, että voimme Tamron lahjoituksen avulla auttaa 200 perhettä urheilutuotelahjakorteilla ja tukea tällä tavoin lasten ja nuorten liikkumista, iloitsee Hope ry:n toiminnanohjaaja Nora Nederström.

– Lähestyvä joulu lisää perheissä ahdistusta, sillä lapsen tai nuoren joululahja ei kaikissa perheissä ole itsestäänselvyys. Harrastukset tukevat lasten hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita. Tästä syystä haluamme omalta osaltamme näin joulun alla tukea Hope Ry:n asiakasperheiden liikunnallisia harrastuksia. Myös henkilökunnallamme on mahdollisuus osallistua perheiden auttamiseen vapaavalintaisella summalla, kertoo Tamron laatu- ja yritysvastuupäällikkö Katja Toivonen.