Tamro lahjoittaa Hope ry:lle 10 000 euroa ruokalahjakortteina

12.5.2020 9:31
Ajankohtaista/News
Isä ja äiti pitävät lasta kädestä. Perhe kuvattu ulkona takaa päin.

Tamro lahjoittaa Hope ry:n kautta 10 000 euron edestä ruokalahjakortteja perheille pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Myös Tamron henkilökunnalla on mahdollisuus osallistua perheiden auttamiseen vapaavalintaisella summalla.

Ajatus hyvän tekemisestä tuli Tamron henkilökunnalta. Työntekijät olivat toivoneet hyväntekeväisyysponnistelujen jatkuvan Uusi lastensairaala -hankkeen jälkeen. Henkilöstökyselyn perusteella kohteeksi valikoituivat nyt perheet, jotka tarvitsevat apua hyvään arkeen.

Monen perheen tulotaso on koronatilanteen vuoksi laskenut, ja hetkellinen avun tarve voi olla suuri. Hope ry:n tuen piiriin on ajautunut perheitä, jotka pärjäisivät normaalitilanteessa omillaan. Perheiden ruokakulut kasvavat, sillä koko perhe on päivän kotona, eivätkä lapset saa välttämättä kouluruokaa.

Tällä hetkellä lahjakortein toteutettava ruoka-apu on Hope ry:n paras keino auttaa hädässä olevia perheitä. Tamro halusi kohdistaa tuen toimipisteidensä sijaintipaikkakunnille, ja siksi 50 euron arvoisia ruokalahjakortteja jaetaan perheille pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Lahjakortit luovutetaan toukokuun aikana. Tamron oma henkilöstö voi myös itse osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla vapaavalintaisen summan ruokalahjakortteihin.

Olen todella iloinen Tamron halukkuudesta auttaa perheitä, ja yhteistyömme on sujunut hyvin. Meillä on kontaktit apua tarvitseviin perheisiin, mutta ilman lahjoittajia emme voi tarjota apua. Siksi on hienoa saada auttajat ja apua tarvitsevat kohtaamaan, Hope ry:n toiminnanohjaaja Nora Virtanen iloitsee.

Kyse ei ole kertaluontoisesta ponnistuksesta, sillä Tamron ja Hope ry:n nyt käynnistyvän yhteistyön on tarkoitus kestää kauemmin kuin vain yhden vuoden ajan.

Tamron edellytykset hyvän tekemisen kumppanille olivat, että toiminnan pitää olla ammattimaista, vakiintunutta ja vaikuttavaa. Lisäksi toiminnan tulee tukea suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia tai ehkäistä syrjäytymistä.

Jatkossa hyvän tekemistä voidaan jatkaa tukemalla perheiden yhteistä vapaa-ajan toimintaa. Ajatuksena on valita mieluummin edullinen kohde, esimerkiksi liput uimahalliin, jotta lahjoituksella voidaan auttaa mahdollisimman montaa perhettä, kertoo Tamron laatu- ja yritysvastuupäällikkö Katja Toivonen.

Tulevaisuudessa Vantaan ja Tampereen toimipisteissä voidaan toteuttaa vaatekeräys Hope ry:lle. Tamro selvittää myös mahdollisuutta haastaa terveystuoteyritysasiakkaitaan lahjoittamaan terveys- ja hygieniatuotteita, kuten ravintolisiä, hammasharjoja, hammastahnoja ja muita perushygieniatuotteita.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry syntyi 2009 perustajiemme tahdosta synnyttää konkreettinen hyvän kierre ja antaa lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, ja toimimme 20 paikallistoimijan välityksellä eri puolilla Suomea. Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Tamro Oyj
Tamro Oyj on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja. Huolehdimme lääkkeet ja terveystuotteet laadukkaasti ja turvallisesti kuluttajien saataville kaikkialle Suomessa. Tamro on yhdistäjä, joka nivoo terveystoimialan eri toimijat yhteen ja luo pohjan terveystoimialan yhteiselle kehitykselle. Kehitämme suomalaista terveydenhuoltoa ja suomalaisten hyvinvointia tarmolla ja sydämellä. Tamro Oyj kuuluu PHOENIX-konserniin, joka on Euroopan johtava terveystoimialan palveluiden tuottaja.