Smila-hoivapalvelu saa kiitosta niin ikäihmisiltä kuin kotihoidon päättäjiltä

8.3.2022 8:37
Ajankohtaista/Kumppanitarinat
Smila hoivapalvelu_hoitaja käyttämässä laitetta

Selänteen kuntayhtymän kotihoidon hoitajat ja asiakkaat eli ikäihmiset ovat tottuneita uuden tekniikan käyttäjiä. Smila-hoivapalvelulla hoidetaan sujuvasti paitsi lääkkeet, myös tärkeää yhteydenpitoa. ”Meidän pitää täällä maaseudulla olla luovia ja ottaa käyttöön uutta tekniikkaa, koska väestö on ikääntynyttä ja etäisyydet pitkiä”, hoito- ja vanhustyönjohtaja Virpi Jaatinen sanoo. 

Selänteen kuntayhtymässä on kehitetty järjestelmällisesti digitaalisia palveluja, ja alueella on oma etähoitoryhmä. Uuden tekniikan kanssa asioiminen ei ole iästä kiinni. Selänteen terveys- ja vanhuspalvelujohtaja Hannele Koski kertoo, miten 97-vuotias asiakas ilahtui saadessaan käyttöönsä tablettitietokoneen.

- Hän oli sanonut hoitajalle: nyt minä sain tämän, mitä olen odottanut. Näin tällaisen kymmenen vuotta sitten televisiossa Aira Samulinilla ja ajattelin, että tuollaisen minäkin haluan.

Selänteen kuntayhtymään kuuluvat Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja osa Kärsämäkeä. Alueen noin 15 000 asukkaasta 30 prosenttia on yli 65-vuotiaita, ja kotihoidon työntekijöillä on usein kymmenien kilometrien matka asiakkaan luokse.

- Meillä on valtakunnallisesti vertailtuna paljon kotihoidon asiakkaita asukasmäärään suhteutettuna, Koski kertoo.

Smila lisännyt asiakkaiden elämänhallinnan tunnetta

Selänteen alueen kotihoidossa on hyödynnetty vuosien ajan lääkeautomaatteja. Tamron kehittämä Smila-hoivapalvelu on ollut käytössä vuoden verran.      

– Kotihoidon asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä, kun he pystyvät itse ottamaan lääkkeensä. Tämä on lisännyt heidän elämänhallinnan tunnettaan, ajatusta siitä, että minä pärjään. Kaikille lääkeautomaatti ei kuitenkaan sovi. Esimerkiksi jos asiakkaalla on pitkälle edennyt muistisairaus, laitetta ei voida käyttää, Hannele Koski sanoo.

Smilan avulla kotihoidon työntekijät saavat asiakkaisiinsa videoyhteyden. Tämä ominaisuus oli Selänteen kuntayhtymälle tärkeä palvelua hankittaessa.

– Smila on sekä asiakkaiden että kotihoidon mielestä helppokäyttöinen. Videoyhteyden ottaminen asiakkaan kanssa on kätevä tapa kommunikoida.

Etäyhteydessä hoitaja voi keskittyä yksinomaan puhumaan asiakkaan kanssa.

– Nämä videokeskustelut ovat tärkeitä ja piristävät asiakkaita. Kerrankin eräs iäkäs mies tarinoi, miten hän oli ollut nuorena Lapissa töissä. Hoitaja kaivoi Google Mapsista kuvan talosta, jossa kertoja oli asunut vuosikymmeniä sitten. Voi sitä iloa! Näin syntyy aitoja kohtaamisia, Koski kertoo.

Smila auttaa myös omaishoitajia

Selänteen alueella hoitajat ja asiakkaat ovat tottuneet digitaaliseen tekniikkaan.

– Alun ennakkoluulojen jälkeen asiakkaiden läheisetkin ovat olleet tyytyväisiä laitteeseen. Erityisesti se helpottaa omaishoitajien elämää. Kun kone hoitaa homman, arjessa on yksi huoli ja muistaminen vähemmän, kuntayhtymän hoito- ja vanhustyönjohtaja Virpi Jaatinen kertoo.

Selänteellä tehdyissä kyselyissä hoitajat ovat kertoneet työhyvinvoinnin lisääntyneen sen jälkeen, kun lääkeautomaatit otettiin käyttöön. Kotihoidon aamut ovat kiireisiä, kun asiakkaiden luona jaetaan lääkkeet ja tehdään aamutoimet.

– Kun aamulla juoksee jakamassa lääkkeitä, kiireen tuntu jää päälle, vaikka tilanne toki rauhoittuu päivän mittaan. Tämä kuormittaa hoitohenkilökuntaa. Lääkeautomaatit ovat edesauttaneet hoitajien jaksamista ja tasoittaneet ruuhkahuippua, ja näin asiakaskäynneille on jäänyt enemmän aikaa, Hannele Koski kuvaa. 

Smila säästänyt kuntayhtymälle selvää rahaa

Hannele Koski kertoo tyytyväisenä, että Smila-hoivapalvelun käyttö on säästänyt Selänteen kuntayhtymälle selvää rahaa ja vakuuttanut myös kuntapäättäjät, jotka ovat saaneet laitteista positiivista asiakaspalautetta.

– Pelkästään yhden Smilan korvaamilla kotikäynneillä saavutetaan säästöt, jotka kattavat kaikkien 15 laitteen vuokrakulut.