​Tamro ja Takeda laajentavat yhteistyötään

28.9.2020 14:50
Ajankohtaista/News
Takeda ja Tamro laajentavat yhteistyötään

Tamrolla ja Takedalla on takanaan pitkäaikainen kumppanuus lääkejakelussa ja siihen liittyvissä palveluissa. Yhteistyö laajenee lokakuussa, kun Shire Finland Oy:n liiketoiminta sulautuu osaksi Takedaa. Tämän jälkeen Tamro toimii myös Shiren aiemmin edustamien tuotteiden jakelijana ja Takedan ainoana kumppanina Suomessa.

–  Halusimme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötämme Tamron kanssa. Tamro on ollut pitkään Takedan luotettava kumppani, jonka kanssa olemme yhdessä kehittäneet liiketoimintaa, sanoo Takedan toimitusjohtaja Isabel Torres.

–  Olemme iloisia, että yhteistyömme jatkuu ja laajenee. On ollut hienoa olla mukana tukemassa omalta osaltamme muutoksen sujuvuutta yhdistymisen aikana, Tamron avainasiakaspäällikkö Tomi Hakala toteaa.